Kun sitten Miina ja Oskari olivat oletettavasti vuoden 1903-04 aikana lupautuneet toisilleen, se on saattanut edetä J.E. Hannulan kuvaamalla tavalla, jota järviseudulla on käytetty ’ylimuistoisista ajoista lähtien’.
Tämä perinteinen intiimi seurustelu oli öitseminen, hialla makuu, hialla olo, vieressä olo, vieressä makuu, likassa olo; rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikki nämä tarkoittivat tytön ja pojan yhteisen yön viettoa samassa sängyssä maaten, poika oli hialla, poika oli likassa. J. E. Hannula kuitenkin huomauttaa, että tästä tavasta ei saa tehdä liian pitkälle meneviä ja täysin vääriä päätelmiä.
Kysyttäminen
Ennen kuin nuorten seurustelussa päästiin öitsemiseen oli sitä edeltänyt perinteen mukaiset toimet eli kysyminen tai kysyttäminen ja pois haettaminen. Poika, joka oli kiinnostunut tytöstä, ei itse kysynyt tytöltä hiallepääsyä vaan pyysi jonkun toisen, pojan tai tytön, käymään kysymässä vaikkapa tanssin lomassa päästäisikö valittu tyttö pojan hialleen. Tätä sanottiin kysyttämiseksi, ja tämä tapa säilyi 1910-luvun loppupuolelle, vapaussotaan, asti. Tämän jälkeen pojat yleisesti ottaen hoitivat tällaiset asiat ilman apua.
Kysyttämistehtävään pyydetty ryhtyi heti hoitamaan asiaa. Hän haki valitun tytön tanssiin tai muuten sopivassa paikassa tiedusteli tältä asiaansa. Tytölle ei tarvinnut tarkemmin asiaa selitellä, mutta asian luonteeseen kuului, että tyttö mietti asiaa, viivytti vastaustaan ja viimein antoi vastauksensa. Kun vastaus oli myöntävä, tyttö ’lupasi’ ja kun tuli kielto, sanottiin tytön antaneen pojalle ’nahat’.
Monesti pojat, joilla ei ollut vakinaista tyttöystävää, kysyttivät itseään usealle tytölle. Ja tytötkin saattoivat antaa myöntävän vastauksen ’kaiken varalta’ useammalle pojalle. Jos yksi tyttö oli antanut pojalle nahat ja toinen tyttö lupasi samalle pojalle, sanottiin luvanneen tytön parkinneen nahat antaneen tytön nahat.
Öitseminen ja rossotteleminen
Viimein tuli tansseista lähtemisen aika ja myöntävän vastauksen saanut poika lähetti ystävänsä, mieluiten saman joka oli kysyttämistä hoitanut, hakemaan tyttöä pois. Tavallisesti tyttö vei pojan kotiinsa, jos tanssit olivat tytön kodin läheisyydessä. Ennen vuoteeseen menoa riisuttiin päällysvaatteet, kengät, takki, pusero, päällyshame.
Aamulla herättiin ja poika lähti kotiinsa tai töihinsä kello 5-6 eli samaan aikaan kuin tytön kotona noustiin päivän askareisiin. Pojalla ei ollut tarvetta kiirehtiä eikä varoa tytön vanhempia, jotka hyväksyivät tämän kansanomaisen ja perinteisen seurustelutavan, jolla he itsekin aikanaan olivat kumppaninsa löytäneet.
Missäs makaat?
Lauantai-iltoina oli kylän pojilla tapana lähteä yksittäin tai muutaman pojan ryhminä tapaamaan tyttöjä. Tätä sanottiin rossottelemiseksi. Usein kuitenkin poika, jolla oli ’vakituinen’, meni yksinään tyttöä tapaamaan ja hänen hialleen.
1900-luvun alkupuolella hyvin harvoilla tytöillä oli oma kammari, jossa viettää vapaa-aikaa ja nukkua. Aina joskus tällainen ’kammari’ kuitenkin tytöllä oli järjestettynä eustupaan tai porstuankammariin. Tuohon aikaan tuvassa oli kaksi ylisänkyratia, ovi- ja periylisänky, eli yhteensä neljä vuodetta, joten tuvassa nukkuvan tytön lisäksi siellä oli monta muutakin nukkujaa. Se ei kuitenkaan nuorisoa eikä muitakaan haitannut.
 |
| Ylisänky eli oviylisänky, jollaisia oli tuvassa. Kuva on kopioitu http://www.huuto.net/ -sivustolta 3.10.2010. |
Poikain kopistukseen varuillaan nukkuva tyttö heräsi ja kiirehti avaamaan oven. Oven auettua pojat tulivat sisälle ja kun kysyttämiset ja kysymykset oli tehty, joku pojista jäi tytön hialle. Muut pojat jatkoivat matkaansa toisten tyttöjen ikkunoita kopistelemaan ja tavallisesti jokainen heistä löysi mieleisensä yöpymispaikan. Joskus joku tyttö ei halunnutkaan avata ovea ja silloin sanottiin poikain saaneen ’puunahat’.
Öitsemisen puolesta ja vastaan
Öitseminen ei tavanomaisuudestaan ja perinteistään huolimatta saanut hyväksyntää kaikilta. Nuorisoseurojen keskustelukokouksissa keskusteltiin monesti siitä, että tavasta olisi päästävä. Useimmiten keskustelijat olivat jo keski-iän saavuttaneita naisia ja miehiä, joista miehet varovasti kannattivat öitsemisen kieltämistä ja samalla huomauttivat aivan kuin hiallamakuun puollustuksena ja oman kannatuksensa liennytyksenä, että hekin ovat löytäneet aviopuolisonsa tällä perinteisellä tavalla. Jyrkimmin öitsemistä vastustivat muualta Suomesta muuttaneet ja ennenkaikkea säätyläisnaiset, jotka pitivät hiallamakuuta naissukupuolen alennustilana. J. E. Hannula huomauttaa tässä kohdin, että naissukupuolen alennustilasta puhuminen on väärä päätelmä, sillä perinteinen kansantapa ei ole alennustila eikä sitä tämän maakunnan aluella käsitetä samalla tavalla kuin muualta tulleet sen mieltävät.
Asian eri puolien esilletuomisella oli kuitenkin seurauksensa ja monet tytöt joutuivat ajattelemaan seurustelutavan muuttamista ja Tarvolan kyläkunnan joissakin taloryhmissä jotkut tytöt päättivät lopettaa hiallamakuun seurustellessaan poikien kanssa. Mutta peritystä tavasta oli vaikea päästä irti eikä tämä päätös jäänyt kovin pitkäaikaiseksi; kun mieluisa poika tuli hiallapääsyä pyytämään, niin lupa heltesi pikimmiten.
Tällainen oli nuorten seurustelutapa Tarvolassa 1900-luvun alkupuolella ja näin voi kuvitella Miinan ja Oskarinkin toisiaan öitseneen ja muiden nuorten kanssa seurustelleen. Mikä todellisuudessa on heidän tarinansa, jää vain mielikuvituksen varaan todenkertojien mentyä jo muille maille.
Lähde
J.E. Hannula: Nuorison seurustelutavat ja avioituminen Lappajärvellä n. 1900-1925
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti